Auringon alla

Eipä niitä ennen laskettu, kotimaan reissuja matkoiksi. Olen ollut edellisen kerran ulkomailla loppuvuodesta 2019, toisin sanoen koko vuoden 2020 Suomessa. Niin kuin varmasti valtaosa meistä. Vuodenvaihteessa on perinteisesti kerrattu kulunutta reissuvuotta, mutta onko tällä kertaa mitään järkeä, jos ei ole kerta matkustanut missään? Paitsi että on, sekä järkeä että matkustanut.

Vuoden ensimmäinen lomamatka oli perinteinen Suomi-roadtrip, jollaisen olemme tehneet melkein joka vuosi. Tällä kertaa mukaan piti toki lisätä lomaelementtejä, koska kyseessä oli vuoden ainoa lomamatka. Helsingissä asuimme tutussa Lauttasaaren kaksiossa, mutta kävimme ihan muina turisteina sieltä käsin Keravalla ja Porvoossa. Oli muuten mun eka reissu Porvooseen! Sen lisäksi turreiltiin Hangossa, missä lomafiilis iski päälle viimeistään. Sielläkin olin ensimmäistä kertaa. Turussa olen toki käynyt aiemminkin, mutta en ole koskaan oikein nähnyt itse kaupunkia (kaunis!). Tampereen pysähdys ennen paluuta Kuopion kautta kotiin Ouluun on ajomatkojen minimoinnin takia pakollinen, mutta toki mieluisa. Jos jotain ensi kesälle toivon, niin näitä samoja paikkoja, enemmän aikaa niissä ja sitten vielä uusia kulmia Saimaalta ja Loviisasta nyt ainakin.

Syksyllä lomia ei ollut tiedossa, mutta sen sijaan kävin kolmella staycationilla. Kaksi näistä oli yksin ja yksi kaksin. Lapland Hotels Oulu ja Radisson Blu Oulu sopivat molemmat tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Kolme miniminilomaa, joista kaikista hyvät muistot. Mikä on matkan määritelmä, kuinka kauaksi pitää matkustaa, että on matkalla? Seuraavaksi matkustamme juhlimaan synttäreitä, taas omaan kotikaupunkiin.

Loppuvuoden kruunasi vielä kahden yön loma Kuopiossa. Olimme siellä viettämässä joulua perheeni kanssa, mutta sen sijaan, että olisimme yöpyneet ahtaasti samoissa neliöissä, päätimme majoittua hotelliin. Tälläkin kertaa valinta oli Lapland Hotels, ja siellä kyllä jos missä pääsi joululomafiilikseen. Välillä olimme porukalla juhlimassa joulua ja välillä vain kolmestaan lojumassa hotellisängyssä ja katsomassa jouluelokuvia. Lähtiessä ajoimme vielä Puijon kautta, missä pitäisi ehdottomasti käydä joskus taas syömässä.

Olisin toivonut tälle vuodelle vielä minilomia Rovaniemellä ja Iso-Syötteellä, mutta toistaiseksi en ole saanut muita innostumaan asiasta. Syksyllä haaveilin mm. Pietarsaaresta ja Kokkolasta. Nekin jäivät vielä odottamaan jotain parempaa aikaa. Saa nähdä jäävätkö nekin sitten jalkoihin, kun vaihtoehtoina on myös New York tai Florida. Ensi vuodelle emme kuitenkaan suunnittele ulkomaille suuntautuvia matkoja, muutamastakin syystä. Yksi on tietenkin se, ettei vielä voi tietää milloin maailma taas avautuu tavalliselle turistille. Toinen iso kysymysmerkki on maahantulomuodollisuudet. En ihan heti haluaisi pientä lastani käymään läpi lukuisia koronatestejä vain sen takia, että pitää päästä lomalle. Taidan odottaa matkavarausten kanssa sen verran, että näihin asioihin on saatu edes jonkinlaisia tietoja. Sen myötä vuosi 2021 tulee ehkä olemaan mennen vuoden kaltainen: pidempi kesäreissu kotimaassa höystettynä staycationeilla ja lähimatkailulla.

Häämatka oli minulle käänteentekevä hetki, mitä tulee hotelleihin. Sitä ennen hyvä tai muuten ihastuttava hotelli tuli vain bonuksena hinnan ja sijainnin ollessa tärkeimmät kriteerit. Sen jälkeen olen ajoittain halunnut panostaa hotelliin, vaikkakin vain kohtuullisissa määrin, sillä hienoja hotellikokemuksia voi saada myös pienemmällä budjetilla. Olemme viime vuosina yöpyneet mukavuussyistä enemmän Airbnb:ssä kuin hotelleissa, mistä kirjoitinkin jo omat tarinat aiemmin. Vuosi 2020 on kuitenkin tuonut hotellit taas itselleni ihan uudella tavalla ajankohtaisiksi, sillä olen viettänyt syksyn aikana jo kolme staycationia.

Union Hotel, Park Slope, Brooklyn

New Yorkissa majoitus on tunnetusti kallista, eikä Brooklynin puoli ole mikään budjettimatkaajan unelma sekään. Vietimme kaupungissa uutta vuotta 2012 ja sopivan majoituksen löytäminen oli tuskallista. Valitsimme lopulta Union Hotelin pienimmän huoneen, joka osoittautui vain hieman parisänkyä isommaksi. Kylpyhuone sen sijaan oli suhteettoman suuri, joten säilytimme matkalaukkuja siellä. Ainoa hankaluus siinä oli lämpötila, sillä kylppäri oli lähes kohmeessa erityisesti aamuisin. Ostimme kerran lähibaarista bagelit, josta jaksoin syödä vain puolet. Jätin toisen puolikkaan säilöön kylppärin lattialle kuin jääkaappiin ikään. Huonehintaan kuului aamupala, joka tarjoiltiin läheisessä dinerissa, jonka kreikkalainen omistajapappa tarjoili kahvia ja tarinoi meidän kanssa Euroopasta. Olemme syöneet tuossa samaisessa Station Cafessa aamupalaa myöhemminkin, ja harmiksemme omistaja jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten eikä dineria enää ole.

Majatalo Santo Domingon Zona Colonialissa, Dominikaaninen tasavalta

En enää yhtään muista kyseisen paikan nimeä, mutta itse rakennus oli vaaleanpunainen ja täynnä rappioromantiikkaa, suoraan historiallisen keskustan yläpuolella. Kylppäri oli niin pieni, ettei suihkuun meinannut mahtua eikä ovi mennyt kiinni sitten lähellekään. Omistajaperhe asui itse samassa rakennuksessa, jossa huoneita oli muutenkin vain muutamalle vieraalle. Perheen äiti valmisti aamupalan turhia kiirehtimättä ja se tarjoiltiin kattoterassilla. En enää menisi näin vaatimattomaan majoitukseen, mutta toisaalta saimme niin elämänmakuisen kokemuksen, että muistan sen varmasti vielä pitkään.

Ayodya Resort, Nusa Dua, Bali

Häämatkan toinen kohde oli Bali, ja Singaporen jälkeen halusimme vain rentoutua. Ayodya (entinen Hilton) viehätti Bali-henkisellä tyylillään, hyvällä aamupalallaan ja tunnelmallisilla huoneillaan. Hotellilla oli myös oma ranta ja rannalla infinity pool. Alueen keskellä sijaitsi laguuni, jonka ääressä syötiin myös aamupalaa. Samalla saimme ihailla saarekkeilla ja kivillä lepäileviä iguaaneja. Häämatkafiiliksen kruunasi yllätys, jonka järjestin Antille hotellin kanssa: illallinen pimeällä rannalla, kynttiöiden ja lyhtyjen valossa. Meillä oli oma kokki ja tarjoilija ja lopuksi katselimme tähtiä oman nuotion ääressä. Tosin yllätys meni melkein pilalle viime metreillä, sillä olin ymmärtänyt henkilökunnan puheista, että heistä joku tulee hakemaan meidät huoneelta. Odottelimme huoneessa, minä yritin pelata aikaa, ettei paljastuisi miksi emme olleet jo lähteneet syömään kylille. Pyysin Anttia ottamaan meistä kuvia ihan loputtomia määriä, en muka ollut niihin tyytyväinen. Lopulta puhelin soi ja saimme kutsun tulla suoraan rannalle. Antti ei kyllä missään vaiheessa aavistanut yhtään mitään!

Lebua, Bangkok ja Railay Village, Railay, Thaimaa

Lebua jakaa mielipiteitä, mutta meidän mielestä sen hinta-laatusuhde oli tosi hyvä, saimmehan majoituksen suhteellisen edullisesti. Viimeisenä iltana kävimme tietenkin hotellin kattobaarissa, joka on yksi Bangkokin tunnetuimpia. Näkymät auringonlaskun aikaan on kyllä upeat! Yhdet drinkit juotuamme vaihdoimme kuitenkin korkkarit flipflopeihin ja suuntasimme Chinatowniin syömään. Illan lopuksi ajelimme tuktukilla neonvärejä hehkuvassa kaupungissa, se on ehkä kuitenkin enemmän sen meidän juttu!

Railayn majoitus valittiin sen perusteella, että budjettiin mahtui astetta parempi villa, jossa oli mm. oma jacuzzi. Ja ihan viehättävä ja tilava majoituksemme olikin, erityisen hauskaa oli pieni laattapolku, jota pitkin villaan käveltiin. Hyvätasoinen majoitus oli varsin kannattava valinta myös siinä vaiheessa, kun viimeisenä päivänä vatsojamme alkoi vääntää ihan toden teolla: kyllä sitä kuumeen ja vatsataudin kourissa mieluummin oli kauniissa huoneessa kuin vähän alkeellisemmassa majassa.

Ben Thanh Boutique Hotel, Ho Chi Minh City, Vietnam

Joskus (tai aika useinkin) hotellia valitessa kannattaa valita joku pieni ja persoonallinen, joka on kuitenkin saanut hyviä arvioita. Ja sitten ottaa hotellin paras huonetyyppi. Tämä on kyllä yksi kauneimmista hotellihuoneista, missä olen yöpynyt! Ja tilaa oli paljon. Melkein kuitenkin jouduimme luopumaan tästä huoneesta, sillä menin heti ensimmäisenä huoneeseen saavuttuamme vessaan. Tultuani pois, onnistuin jotenkin lukitsemaan oven niin, ettei sitä saanut enää auki. En siis onneksi itse jäänyt sisään, mutta koska oli jo lähes yö, niin vessan lukkiutuminen ei ollut mikään kovin hilpeä juttu. Onneksi pieni hotelli ei ollut ihan täynnä, ja pääsimme heti vaihtamaan väliaikaisesti ylimmän kerroksen parvekkeelliseen huoneeseen, joka ei kuitenkaan ollut varaamamme sviitin veroinen. Seuraavana päivänä korjaaja tuli heti aamusta paikalle ja näin pääsimme vaihtamaan tavaramme takaisin omaan huoneeseemme. Kävimme Vietnamissa myös Phu Quocin saarella, missä majoitus valittiin lähinnä näköalallisin perustein, mutta sitä näkymää kelpasikin sitten katsella auringonlaskun aikaan illalla omalla parvekkeella.

The Saguaro Palm Springs, Kalifornia ja Hard Rock Hotel & Casino Las Vegas, Nevada

Kahden vuoden takaisella länsirannikon roadtripillä majoituttiin lähes poikkeuksetta motelleissa, jotka ovat yleensä ihan ok vaihtoehtoja. Palm Springsin ja Vegasin osuuksilla haluttiin ottaa vähän lomaa lomasta, joten valitsimme väriloistostaan tunnetun Saguaron sekä hulppean sviitin Hard Rockista. Saguaron parhaita puolia oli sen uima-allasalue, jossa palmun ja vuoret sekoittuvat samaan maisemaan. Harmi vaan, että silloin 9 kuukauden ikäinen vauvamme järkyttyi altaan viileästä vedestä (ei ilmeisesti vetänyt vertoja Oulun Edenille, missä hän oli tottunut polskimaan), joten kovin kauan aikaa emme saaneet tuosta kaikesta nauttia.

Olemme majoittuneet Vegasissa Golden Nuggetissa, Flamingossa ja Hard Rockissa. Yhteistä näille kaikille on se, että huoneet ovat hintaansa nähden (halvimmillaan olemme maksaneet 30 dollaria per yö) varsin hyviä. Ja tietty se, mikä vaivaa Vegasia ylipäätään, että joka paikassa tuntuu kuin olisit yötä päivää Ruotsin-laivalla. Mutta, ylhäällä oman huoneen suojissa mikään meteli ei ole vielä häirinnyt. Erityisesti tämä korostui valtavassa sviitissämme Hard Rockissa, jossa oli olohuoneen ja makuuhuoneen lisäksi iso kylppäri, kaksi vessaa, biljardipöytä ja pieni keittiö, ja mikä parasta, upeat näkymät noin mailin päähän Stripille.

Chelsea House, Key West ja Kimpton Epic, Miami, Florida

Floridan-reissullamme asuttiin pääasiassa kahdessa eri Airbnb-majoituksessa, mutta 1-2 yön viipymät hotelleissa. Key Westissä halusin ehdottomasti asua historiallisessa keskustassa, jotta voisimme kävellä hotellilta minne tahansa ja jättää auton hotellin parkkiin (kaikki kyseisessä paikassa käyneet tietävät varmasti parkkiongelman). Valitsin lukuisista vaihtoehdoista melkein arpomalla Chelsea Housen, jonka koordinaatit iskimme navigaattoriin. Perille päästyämme hurautimme karttamerkinnän ohi ja palasimme takaisin, mutta löysimme vain rakennustyömaan. Yksi käynti työmaalla auttavalla espanjalla asiaa selvittäen ja yksi puhelu myöhemmin meille selvisi, että olimme oikeassa paikassa: hotelli oli tällä hetkellä massiivisessa remontissa, mutta meidän varaamamme huone sijaitsi tien toisella puolella jo valmistuneessa sivurakennuksessa. Alkujärkytyksestä toivuttuamme huone osoittautui kuitenkin kivaksi ja parasta oli herätä aamulla palmun lehtien havinaan. Saimme myös auton parkkiin, tosin lähes koko aika satoi niin rankasti, ettemme juuri päässeet mihinkään.

Viimeinen ulkomailla vietetty hotelliyö ennen koronaa tuli tehtyä ihan tyylillä Miamin keskustassa. Kimptonissa pääsimme heti alkuun kokeilemaan ensimmäistä kertaa valet-parkkia. Ihailimme upeita auringolaskun maisemia hotellin kattouima-altaalla, mutta palasimme pian todellisuuteen: leikkipuistoon oli päästävä, tai taapero hyppäisi kohta kaiteen yli kyllästyttyään tyylikkääseen atmosfääriin. Kävimme myös ostamassa iltapalaa ja valmiiksi myös aamupalaa Publixista, vain huomataksemme, että jääkaappimme (öh, minibaarimme) oli ihan lämmin. Ahdoimme sitten kaiken menemään. Lapsen nukahdettua saimme nautiskella öisestä kaupunkinäkymästä parvekkeella, saattoipa meillä olla jotain juomaakin. Ei yhtään huono viimeinen ilta! Heräsin jouluaattoaamuna ennen muita ja lähdin lenkille, samalla nappasin Subwaysta aamupalaa, kun en huomannut muita auki olevia paikkoja (dejavu vuoden 2012 jouluun Miamissa). Ennen lähtöämme ehdimme pulikoimaan uima-altaassa, lähettäen jouluterveiset suoraan altaasta käsin. Autoa jouduimme odottamaan noin tunnin. Että ei ehkä oltu kovin korkealla siellä prioriteettilistalla.

Istanbul, Rooma, Riika

Alamme päästä lähemmäksi koti-Suomea. Onko kukaan syönyt turkkilaisessa hotellissa pahaa ruokaa? Minä en ainakaan. Vietnamin-matkamme päättyi paluumatkalla 3-4 päivän jumitukseen Turkissa lumikaaoksen vuoksi, ja niistä osa vietettiin Antalyassa ja osa Istanbulissa. Siinä tilanteessa ei ollut muuta positiivista kuin ruoka, ja juuri kun aloimme antaa periksi kotiinpääsylle ja vain nauttia viiden tähden hotellistamme, tuli hotellin edustaja ilmoittamaan (kesken ruokailun!), että nyt lähdetään ja kaikki pakkaamaan tavarat. Istanbulissa ajoimme läpi öisen, lumisen kaupungin vain sen takia, että saimme nukkua muutaman tunnin oikeassa sängyssä 24 h lentokentällä notkumisen jälkeen, ja syödä aamupalaa minulle tutussa hotellissa.

Babymoon, Rooma. Viimeinen reissu kahdestaan. Hotellina suloinen pieni perhehotelli, jonka liilassa huoneessa vietimme paljon aikaa sateiden vuoksi. Onko parempia aamupalanäkymiä tarjolla edes tasokkaammissa hotelleissa? Tosin näitä näköalapöytiä oli vain yksi, joten meidän piti herätä todella aikaisin päästäksemme juuri siihen. Ja tämä kun oli viimeinen loma, että olisimme saaneet nukkua pitkään.

Lisää lapsiperheiden termejä: momcation. Tästä olen kirjoittanut aikaisemminkin, mutta lähdin viime syksynä hemmottelemaan väsynyttä äiti-minääni Riikaan. Kaupunki oli minulle uusi tuttavuus, mutta vietin suurimman osan ajastani Grand Poetin värikkäässä huoneessa ja kyplylässä, joka kuului hintaan. Aamupala skumppalasilla kaikessa rauhassa oli juuri sitä, mitä kaipasin levon lisäksi.

Arctic Light, Rovaniemi

Suomessa hotellihaaveita ei tarvinnut moneen vuoteen miettiä, mutta sitten Arctic Light Rovaniemellä herätti kiinnostukseni. Olen yöpynyt hotellissa kahdesti, ja kovasti suunnittelen jo kolmatta kertaa. Se on itsessään jo ihan hyvä syy tehdä viikonloppuretki Rovaniemelle! Voisin mennä kyseiseen hotelliin vaikka momcationille, tosin ihan hyvin se toimi myös lapsen kanssa: huoneissa oleva jääkarhupehmolelu nauratti pientä matkustajaa enemmän kuin mikään muu pitkään aikaan. Aamupala on ihan omaa luokkaansa, joten joskus olen ollut kärkkymässä sen alkamista jo ensimmäisenä.

Staycation Oulussa x 3

Staycationit ehtivät tulla muotiin jo ennen nykyistä tilannetta, mutta ainakin omalla kohdallani niiden todellinen arvo on tullut esille vasta nyt syksyllä, onhan se lähes ainoa matkustamisen elementti, joka on saatavilla tälläkin hetkellä. Olen viettänyt elo-lokakuussa yhteensä kolme yhden yön hotellilomaa, joista kaksi ihan yksikseni ja yksi (ah vihdoinkin!) kahden Antin kanssa. Jokainen näistä lomista on ollut omalla tavallaan ihan täydellinen.

Lapland Hotellin staycation-pakettiin kuului majoituksen ja aamupalan lisäksi viiden ruokalajin yllätysmenu. Ja miten ihanaa olikaan syödä rauhassa tasokasta ja kauniisti katettua ruokaa! Ainoa miinus oli se, että koska olin yksin, olisin voinut syödä vähän nopeammallakin tahdilla, kun juttuseuraa ei ollut. Aamupala oli myös tosi hyvä! Kaiken kaikkiaan Lappi-teemaisen hotellin sisäisessä kuplassa oleskelu oli mitä mainioin irtiotto, sillä minulla ei ollut yhtään sellainen olo, että olisin koti-Oulussa. Tässä siis vinkki onnistuneeseen staycationiin: älä poistu huoneen/hotellin illuusiosta tuttuun ulkomaailmaan!

Toisen oman hotelliloman vietin Radisson Blussa, joka avasi taas ovensa mittavan remontin jälkeen. Fine dining -illallisen sijaan tällä kertaa päätin kokeilla hyvin rentoa lähestymistapaa: burgeri ja ranut kotipakettiin ja hotellin pehmoiseen sänkyyn herkuttelemaan. Loppuillan katsoin elokuvia Netflixistä. Ihan super!

Oletko sinä viettänyt jo staycationeita?

Vaikka maailma avautuisikin lähitulevaisuudessa ja (yli) vuoden tauon jälkeen pääsisi taas matkustamaan, niin uskon silti jatkavani näitä minilomia aina tarpeen mukaan. Tosin eihän se kovin todennäköiseltä vaikuta, että vielä kannattaisi edes alustavasti suunnitella mitään ulkomaille suuntautuvaa. Ainakin meillä haaveillaan Suomi-kesästä 2021 ja suunnitellaan näin marraskuun pimeydessä kotimaan kohteita ja majoituksia. Ja sitten kun sinne ulkomaille pääsee, niin sen on oltava jotain spesiaalia!

Asuminen jonkun toisen asunnossa toisella puolella maapallo on paras mahdollinen kurkistus erilaiseen arkeen. Hetken aikaa sitä voi kuvitella olevansa vaikkapa Berliinissä asuva taiteilija tai ruuhkametrossa Brooklynin halki matkustava paikallinen. Toki monet Airbnb-asunnoista ovat nykyisin jotain muuta kuin omistajiensa vakituisessa asuinkäytössä, mutta silti asunto keskellä paikallisasutusta, ja paikassa missä naapuri ei ole toinen turisti, on kokemus erilainen kuin vaikkapa huoneistohotellissa. Ja tarjontaa on laidasta laitaan, joten autenttisia vaihtoehtojakin löytyy. Ihan kirpaisee, että tätä kirjoittaessa sain viestin Airbnb:n tukikeskukselta peruuttamastani asunnosta Hallandale Beachilla Floridassa, mutta toki on helpottavaa hoitaa asia jo nyt alta, ja saada rahat johonkin muuhun käyttöön. Peruutuksia koronan takia minulla on jo kaksi, molemmat tapaukset hieman erilaisia, niistä lisää postauksen lopussa.

Olen kirjoittanut Airbnb-kokemuksistamme aikaisemminkin, mutta kerrattakoon vielä: meillä meni yllättävän kauan ennen kuin uskaltauduimme kokeilemaan kyseistä palvelua, sillä vaikka kaikki kehuivat Airbnb:tä, emme me ihan luottaneet siihen, että toinen kuluttaja osaa hoitaa homman kovinkaan hyvin, jos matkan varrelle sattuukin jotain yllättävää. Stressasi jo etukäteen, että pitkien mannertenvälisten lentojen jälkeen vastassa olisi lukittu ovi, ehkä keskellä yötä, eikä ketään auttamassa. Siksi olikin vähän hassua, että valitsimme sopivaksi hetkeksi ensikokeilulle matkan, jonka teimme 5 kk vanhan vauvan kanssa. Ja kyllä, osa kauhukuvistamme kävi toteen, sillä kun hurautimme taksilla Prenzlauer Bergiin Oderbergerstrasselle, lämpötila huiteli reilusti yli 30 asteessa, meillä oli kasapäin tavaraa ja vauva, jonka vaippa kaipasi välitöntä vaihtamista. Ja sitten ovi, jonka piti olla auki, oli lukossa.

Tämä on ollutkin ainoa kerta, kun olemme asuneet oikeasti jonkun toisen kotona. Koti kuului taiteilijalle, joka asui osan vuodesta Berliinissä ja osan Lontoossa. Boheemi ote näkyi niin viesteissä kuin ohjeissa, mutta asunto oli ihana: siellä oli korkeat huoneet ja natisevat lautalattiat, mielenkiintoisia esineitä ja makuuhuoneessa maailman kaunein valo. Teoksia oli myös menossa ja tulossa laatikoissa, ne vain lisäsivät asunnon viehättävyyttä ja autenttisuutta. Joten sen jälkeen kun olimme neuvotelleet saksalaisen naapurin kanssa meidät sisään ja löysimme oman avaimenne pahvilaatikon alta oven vierestä, oli kaikki enemmän kuin hyvin.

Seuraava kerta ei ollut yhtään niin dramaattinen, ja kaikki meni muutenkin ihan nappiin ja omistaja oli meitä vastassa asunnolla ja opasti kaiken mahdollisen. Asuimme viikon Málagan vanhassa keskustassa ja olin ihan hurmaantunut puisista ikkunaluukuista, auringonlaskuista, kauniista valosta ja jykevästä puisesta alaovesta. Sekä siitä, että aamulla saattoi hakea tuoreen leivän läheisestä leipomosta. Asunto oli kaikin puolin huippulöytö, ja ainoa harmitus oli joskus öisin kadulta kuuluva meteli, mutta se oli minulle tuttua: paikalliset jostain ihmeen syystä huutavat kaduilla noin viiteen asti aamuyöllä ja sen jälkeen tulevat roska-autot kaatamaan keräyslasit kyytiinsä. Onneksi siihen tottuu heti yhdessä yössä.

Kolmantena kertana saimme varattua Brooklynistä ehkä kolmannen vaihtoehtomme, jonka asiointia hoiti selvästi yhden naisen yritys. Bed-Stuyn asuntomme oli vanhassa brownstonessa ja siinä oli vain yksi makuuhuone, mutta kokonaisuudessaan asunto oli todella tilava. Ja kaikki oli valtavaa, kuten Amerikassa kuuluukin: hellat, jääkaapit, tuolit ja pöydät. Sen sijaan brownstonen portaat ovat kapeat ja jyrkät, joten rattaiden ja 1-vuotiaan raahaaminen vaati hieman totuttelua. Kun saavuimme asunnolle Uberin kyydissä, oli naapurin pariskunta heti ystävällisesti toivottamassa meitä tervetulleiksi. Jostain syystä heillä oli joulukuusi pihallaan vielä toukokuussa. Siis koristeltuna. Bedford-Stuyvesant on vahvasti afroamerikkalaista naapurustoa, vaikka paikka oli kyllä selvästi hipsteröitymässä. Kadut olivat sitä tv:stä tuttua brownstone-rivistöä, joiden edessä on pieni, takorauta-aidoin ympäröity piha. Tässä asunnossa viestintä ”omistajan” kanssa oli todella sujuvaa ja nopeaa, mutta jostain syystä Airbnb:n alusta petti meidät saapumisen hetkellä ja oli kääntänyt sisäänkirjautumisohjeet koodeineen japaniksi. Oli todella onni, että toisessa päässä viesteihini, jotka lähetin Uberin kyydistä, vastattiin niin nopeasti, että meidän ei tarvinnut odotella ulko-ovella hetkeäkään.

Viime joulukuussa vietimme kaksi viikkoa Floridassa ja asuimme tietenkin melkein koko loman asunnoissa. Ensimmäinen asuntomme sijaitsi Hollywoodissa, ehkä aluksi hieman rähjäiseltä tuntuneella alueella, mutta lopulta pidimme paikasta kovasti, sillä kävelymatkan päässä sijaitsi Young Circle, jossa oli leikkipuiston lisäksi maanantaisin kiva ruokatori. Myös mm. Publixiin pääsi kävellen (mitä luksusta Amerikassa!). Ensimmäisenä iltana pimeän tultua oveemme koputettiin ja pyydettiin avaamaan, ja sydän pamppaillen raotimme vähän heppoisen oloista, suoraan olohuoneeseen aukeavaa ovea, mutta onneksi siellä oli vain naapurimme: olimme epähuomiossa laittaneet automme hänen parkkiruutuun.

Viimeisimmän asuntomme olen nimennyt ”Naplesin mökiksemme”, sillä vaikka budjetti- ja tarjontasyistä jouduimme varaamaan asunnon ihan laitakaupungilta, oli trooppisella pihalla varustettu country-henkinen asunto kuitenkin hauska kokemus. Jonne siis aion mennä uudelleenkin (kuten myös Málagan asuntoomme, joka on ristitty ”Málagan mökiksi”). Tällä kertaa asuimme omistajien kanssa samassa rakennuksessa: iso omakotitalo oli jaettu kolmeen pienempään asuntoon, joista kaksi oli Airbnb:ssä. Nuorehkon omistajapariskunnan lisäksi meillä oli naapureina kolme eläkeläistä. Onneksi ketään ei tuntunut häiritsevän taaperon uhmakohtaukset. Asunnon varustukseen kuului rantasetti, jossa oli mm. kaksi kannettavaa rantatuolia, varjo ja kylmälaukku. Vaikka asunto näytti lähiympäristönsä puolesta sijaitsevan omassa rauhassa maaseudulla, olivat lähimmät kaupat ja muut palvelut puolen kilometrin päässä. Oikeasti asuimme keskellä isoja, uudempia asutusalueita.

Tänä vuonna meillä oli suunnitelmissa hyödyntää Airbnb:tä kahdella eri matkalla (niillä ainoilla, jotka aioimme tehdä): heinäkuussa Berliinissä ja kuukauden mittaisella reissulla Floridassa. Teimme varaukset heti alkuvuodesta, sillä Berliinin kesä oli jo monissa sopivissa vaihtoehdoissa myyty loppuun ja kuukauden mittaisen vapaan pätkän löytäminen joulukuussa Miamin seudulta saattaa sekin olla kiven alla, mikäli ei halua maksaa asunnosta maltaita. Tässä vaiheessa koronasta ei oltu kuultu vielä hirveästi mitään. Ja sitten kun tilanne alkoi tulla päälle, uskoin ainakin itse vakaasti kaiken olevan suht ennallaan kesään mennessä.

Niinhän siinä kuitenkin kävi, että Berliini asunto piti perua, sillä emme missään nimessä halunneet matkustaa kaupunkiin viettämään aikaa mahdollisessa karanteenissa tai muissa erityisjärjestelyissä. Peruminen onnistuu toki aina, mutta rahojen takaisin saaminen on eri juttu. Airbnb:llä tilanteeseen on reagoitu julkaisemalla kaksi kertaa kuussa päivitys lieventävien asianhaarojen käytäntöön, joka tarkoittaa sitä, että ennen pandemian puhkeamista tehdyt varaukset voi perua kuluitta tietyin ehdoin. Mikäli palautuksen ottaa ns. lahjakorttina eli Airbnb-pisteinä, ei covid-perumistaan tarvitse perustella asiakirjoin. Mutta jos haluat hyvityksen rahana, ei pelkkä tieto siitä ettei voi vallitsevan tilanteen takia matkustaa riitä. Toisin sanoen, pitää olla voimassa esim. matkustusrajoite (ei suositus), ja se pitää todentaa peruutuksen yhteydessä. Me perustelimme Berliinin-asuntomme peruutuksen raja.fi-sivulta otetulla screen shotilla, missä kerrottiin vapaa-ajan matkustusrajoituksista lento- ja laivaliikenteessä. Tämä oli riittävä, kunhan Airbnb sai myös linkin alkuperäiseen lähteeseen. Hyvitys luottokortille tuli 1-2 päivässä.

Toisen varauksemme kanssa kävi vähän eri tavalla. Matkan peruuntuminen oli selvää jo kesän aikana, sillä Finnair perui jo tässä vaiheessa menolennon kokonaan, eikä korvaavaa löytynyt tilalle (näin ollen saimme myös Finnairilta täyden hyvityksen ja tilanteeseen nähden hyvinkin kohtuullisessa 4-5 viikon ajassa). Airbnb:n lieventävien asianhaarojen käytäntö koskee kuitenkin aina vain seuraavaa 1,5 kuukautta, eli joulukuun matkojen peruutusoikeudet tulisivat näin ollen voimaan vasta marraskuun tienoilla. Hallandale Beachin asuntomme omistaja kuitenkin otti meihin yhteyttä jo nyt elokuussa tiedustellen olemmeko edelleen tulossa, jolloin meidän oli harmiksemme ilmoitettava että tiedämme jo nyt ettemme pääse matkustamaan. Kerroin myös, että meidän on odotettava marraskuuta tehdäksemme virallisen peruutuksen, jotta vältymme maksamasta sanktiota, joka olisi tässä tapauksessa ollut tuhat euroa. Asia jäi hetkeksi roikkumaan, mutta parin päivän päästä sain viestin Airbnb:n ylläpidolta, että jos haluaisimme perua nyt, niin voimme tehdä sen täysin kuluitta, meidän pitäisi vain ilmoittaa, että haluamme perua. Mitään dokumentteja ei tarvittu, asia oli tällä selvä ja hyvitys luottokortille tuli taas parissa päivässä. Suuri talvipakounelmani korahti kiville, mutta toivo talvesta 21 elää vahvasti.

Pakko kyllä kehua Airbnb:n asiakaspalvelua, sillä he ovat aina vastanneet todella nopeasti, ja varmasti hoitaneet asiat loppuun. Ja mikäli heidän puoleltaan on tullut jokin virhe (kuten vaikka Brooklynin asuntomme sisäänkirjautumistietojen kohdalla), on sitä hyvitetty alennuskupongilla. He selvästi haluavat, että asiakkaalle jää hyvä mieli, vaikka jotain odottamatonta sattuisikin.

Vielä muutama sana tulevaisuudesta, matkakuumeesta ja omasta ajasta

Korona-aika on varmasti saanut meidät kaikki pohtimaan omia kulutus- ja matkustustottumuksia, ja kevään mittaan ajattelin tämän kaiken vain vahvistavan omaa fiilistä siitä, että haluan tehdä vähemmän matkoja ja olla enemmän paikoillaan yhdessä kohdassa. Asua ja elää paikallista arkea, edes muutaman viikon tai kuukauden. En haikaillut menneiden vuosien lentovarausten määrää, vaan ajattelin että yksi kunnon loma vuodessa voisi olla ihan riittävä. Mutta, sitten tuli elokuu ja joka puolella leijuva eristäytymisen uhka, etätöiden jatkuminen yhtä kyytiä vähintään kahdeksan kuukauden ajan ja jopa kotimaanmatkojen epävarma kohtalo, minkä vuoksi ei voi suunnitella oikein yhtään mitään. Pelkään vähän, että vastareaktiona tälle jatkuvalle kotiympyröissä kököttämiselle haluankin lähteä matkalle, jossa nähdään ja koetaan ihan koko ajan, ja vaihdetaan paikkaa jatkuvasti. Ihan vain siksi, että se tuo mukavaa vaihtelua arkeen, josta on riisuttu jokainen yhtään spesiaalimpi juttu pois. Mutta nähtäväksihän tämä jää, kun ei voi yhtään tietää milloin mistään voi edes unelmoida.

Saimme elokuussa lukea hauskan jutun norjalaisista, jotka matkustavat Lofoottien upeista maisemista lomalle Ouluun, koska heitä viehättää kaupunki, joka on tasainen kuin pannukakku, melko lämmin ilmastoltaan ja tarjoaa paljon ravintoloita ja ostosmahdollisuuksia. Norjalaisten Riviera, Nallikari, on erityisesti heidän mieleensä. Oma kotikaupunkia ei useinkaan tule katsottua tästä näkökulmasta, mutta toisaalta, kuten jutussakin todettiin, kyse ei ole siitä onko joku paikka parempi kuin toinen, vaan ihmiset vaan kaipaavat jotain erilaista, kuin oma arkitodellisuus. Me haikaillaan palmuja ja eteläeurooppalaiset viileänraikasta kesää. Meille Aasian metropolit ovat täynnä mielenkiintoista kuhinaa, kun taas tänne tullaan nauttimaan hiljaisuudesta. Norjalaisilla on vuoria, mutta niillä ei ole paikkaa missä ajaa pyörällä tasamaalla.

Tämä erilaisuus on juuri se, mikä jää harmillisesti puuttumaan kotimaassa matkaillessa. Toki monissa paikoissa on erilaista, mutta ei riittävän isolla kontrastilla. Ympäristö saattaa olla hyvinkin eri näköinen, mutta muut komponentit pysyvät ainakin lähes samana. Toisaalta tämä jatkuva ulkomaille tähyileminen on ehkä saanut hieman sokeaksi kotimaalle, ja erityisesti sille, että jos lomaltaan haluaa vaikkapa rentoutumista, onnistuu se ihan taatusti myös Suomessa, jopa omassa kotikaupungissa.

Viime vuonna lähdin viettämään kahden yön momcationia eli äidin omaa lomaa Riikaan, ja nautin joka hetkestä. Eniten mieleen jäi majoitus persoonallisessa ja hyvätasoisessa Grand Poet -hotellissa, sekä se hetki, kun juoksin sadetta karkuun kahvilaan ja minulla oli vielä koko loma edessä eikä varsinaisesti mitään tekemistä. Tänä syksynä toteutin saman omassa kotikaupungissa staycationin muodossa: majoitus Lapland Hotelissa, pehmeä sänky ja hyvä kirja, viiden ruokalajin Lappi-teemainen illallinen sekä hyvä aamupala muodostivat aika kivan kuplan, jonka sisällä pysytellä samalla, kun seinien ulkopuolella oli tuttuakin tutumpi Oulu. Kummankin miniloman jälkeen olo oli levännyt.

Mutta palatakseni vielä majoitus- ja lentovarauksiin, miten teillä on mennyt niiden peruminen ja rahojen takaisin saaminen?

Olimme kesän 2019 Suomi-lomalla, sillä tauko ulkomaan reissaamisesta oli paikallaan ja kesä jos mikä sellainen ajankohta, että kotimaalla on meille annettavaa. Siksipä kesän 2020 peruuntuneet ulkomaanmatkat eivät olleet meidän kohdalla mikään katastrofi, vaikka aina olisi toki kivempi päättää itse, missä lomansa viettää. Meidän piti olla Berliinissä, mutta sen sijaan olimme Helsingissä, Porvoossa, Hangossa, Turussa ja Tampereella. Sekä vanhempieni luona Kuopiossa ja kotona Oulussa. Lähimatkailua harrastettiin Hailuodon merkeissä. Millaista sitten oli?

Odotukset kotimaan lomalta olivat aika korkealla, sillä kesäkuu oli mahtavan aurinkoinen ja ylipäätään ”kotona” pysyminen tuntui lentomatkailuun verrattuna ah niin stressittömältä vaihtoehdolta. Auto pakattiin täyteen ja pienen mökkiloman jälkeen ajoimme yhden sukulaisvierailun kautta Helsinkiin Lauttasaareen, missä meillä oli tuttu asunto neljäksi yöksi. Edellisestä vuodesta viisastuneina olimme pakanneet pyyhkeiden ja lakanoiden lisäksi pimennysverhot, joten nukkumismukavuus oli ihan kohdillaan, jos se nyt on sitä koskaan taaperon kanssa yöpyessä.

Ensimmäinen loma-aamu oli niin sateinen, että tehdyt suunnitelmat saattoi unohtaa ja yrittää parhaansa mukaan keksiä jotain muuta. Kaiken kaikkiaan vietimme kuitenkin Helsingissä ihan mukavaa aikaa, sillä tarkoituksena oli joka tapauksessa nähdä perhettä, sukulaisia ja ystäviä. Siinä suhteessa Suomi-loma voittaa ulkomaan ihan 100-0. Ja pääsimme siinä sivussa käymään Keravalla Taiteen kotitalossa, joka oli uniikki elämys ja ehdottomasti vaivan arvoinen (kävimme siellä kahdesti, ensimmäisellä kerralla jono oli liian pitkä ja sade liian kova lapsen kanssa jonottamiseen), sekä Teurastamolla syömässä.

Teimme Helsingistä käsin päiväreissun Porvooseen, jossa olin käymässä ensimmäistä kertaa. Hämmästyksekseni tunsin monet ravintolat nimeltä (tässä sitä huomaa somen vaikutuksen) ja maisematkin oli pääasiassa tuttuja. Turisteja oli todella paljon, olihan aurinkoinen sunnuntaipäivä, joten ihmettelin hieman miksi osa ravintoloista ja putiikeista oli kiinni.

Istahdimme Glassikon katuterassille ja tilasimme lounasburgerit, jotka olivat kyllä harvinaisen hyvät, todella simppelit, mutta maukkaat. Tilauksemme meni sekaisin viereisen pöydän kanssa, ja selvittelimme asiaa hetken aikaa, mutta heti virheen tultua ilmi se korjattiin nopeasti ja hyvitykseksi saimme vieläpä kumpikin pöytäseurue jäätelökupongit Vanhan Porvoon jäätelötehtaalle. Olen koko kesän arvioinut suomalaisen asiakaspalvelun laatua (en näköjään pääse kehittäjä-minästä mihinkään edes lomalla), ja tässä oli loistava esimerkki siitä, miten asiat kannattaisi hoitaa. Huonojakin kokemuksia on tullut vastaan, voi kun toivoisin, että näihin asioihin kiinnitettäisiin enemmän huomiota ja eri tilanteiden hoitamiset suunniteltaisiin ennakkoon!

Helsingin jälkeen auton nokka kääntyi kohti Hankoa, missä vietimme muutaman tunnin rantoja ja huviloita ihastellen. Ihan täydellinen lomapäivä! Olisin mieluusti yöpynyt Hangossa, mutta varauskalenterit näyttivät loppuunmyytyä jo useampi viikko ennen reissuamme, ja puhelimitse en yleensä jaksa alkaa kyselemään tilannetta. Lisäksi haluan nähdä miltä huone näyttää, joten haluan ehdottomasti tehdä varaukseni netissä. Se rajoittaa toki hieman Suomessa matkustamista, mutta toivon, että nämäkin asiat vielä kehittyvät jossain vaiheessa.

Ajoimme Hangosta siis yöksi Turkuun, missä vietimme illan Iisan kanssa kahdestaan leikkipuistoa etsien (ei löydetty) ja alakerrassa sijaitsevan ruokakaupan hissiä etsien (löydettiin, mutta vasta korttelin kolmannelta sivulta, minkä jälkeen piti palata takaisin samalle puolelle kuin miltä lähdettiin liikenteeseen). Onneksi meillä oli aikaa vielä seuraavan aamupäivän verran kierrellä Turkua, ja lähdimme pienelle kävelylle, jonka varrelta bongattiin todennäköisesti kaupungin kaunein kadunpätkä, sekä niin monia ihania rakennuksia, että ymmärsin heti, miksi ihmiset viehättyvät Turusta. Ja vaikka rattailla liikkuessa mäkisyys ja vanhat mukulakivikadut tuovat oman haasteensa, tekevät ne myös kaupunkikuvaan sellaista näyttävyyttä, mikä esimerkiksi Oulusta puuttuu. Huomasin myös tuntevani turkulaiset ravintolat nimeltä, vaikka en ole käynyt yhdessäkään (enkä harmikseni nytkään ehtinyt käymään). Turkuun haluan tulla joskus paremmalla ajalla!

Viimeinen pysäkkimme oli Tampere, joka valikoitui mukaan lähinnä sijaintinsa vuoksi. Koska meillä ei ollut mikään kiire perille, pysähdyimme Raision Marinassa jätskillä ennen rannikkoseudun taakse jättämistä. Telakalta kuului rakentamisen ääniä joka puolelta ja oli jotenkin hassua nähdä, että siellä niitä maailmanluokan risteilijöitä rakennetaan, vaikka ne eivät näille vesille jää seilaamaan.

Kuopio, rakas entinen kotikaupunkini ja vanhempieni ja siskoni asuinpaikka, jäi taas kerran ihan liian vähälle huomiolle, sillä aina kun käymme siellä, olemme menossa, tulossa tai viipymässä vain lyhyen aikaa. Kävimme kalakukkokaupoilla, kauppahallissa ja leikkipuistossa. Aamulla heräsin paljon ennen muita ja lähdin koiran kanssa aamukävelylle Kallaveden rantaa myötäillen. Oli niin idyllisen kaunista ja lämmintä jo kuuden aikaan aamulla, että oli pakko miettiä hetki, miksi ihmeessä en asu siellä. Mikä ihme on ajanut minut asumaan Pohjois-Pohjanmaan lakeuksilla, merenrantakaupungissa, jossa vesi on enemmän piilossa kuin sisämaan kaupungeissa. Mutta toisaalta, rakastan merta ja sen äärettömyyttä! On myös itsestä kiinni, kuinka usein hankkiutuu sen äärelle.

Oulu: paikka jossa kesälomaa on pääasiassa vietetty, sekä tietenkin yksi kokonainen kevät. Lomailua varten täällä on paljon kaikkea kivaa tarjolla ja lisäksi Oulu oli Suomen aurinkoisin paikkakunta kesäkuussa. Lempiasioita varsinkin lapsen kanssa ovat Nallikarin uimaranta sekä Ainolanpuisto, ja kasvihuoneen trooppisessa ympäristössä kahvittelu (Kiikku). Yksi kahvila-ravintolasuosikeistani on Puistola, jonka patio on pala kaupunkilomaa parhaimmillaan, ja itse rakennus Oulun kaunein. Koko kesän kruunasi Varjofestivaali, pienehkö musiikkitapahtuma, joka järjestettiin tällä kertaa Kuusisaaressa, että tilaa riittäisi hengata turvavälit huomioiden omalla piknikhuovalla istuen. Miten ihana elokuun lämmin ilta meillä olikaan!

Jäikö siis kaivelemaan se Berliinin peruuntuminen? No ei, mutta kesä onkin Suomessa ihan huippuaikaa, se on tullut todettua aiemminkin, ja tänä vuonna siihen oli asennoitunut vielä positiivisemmalla mielellä. Valitettavasti talvi on sitten ihan toinen juttu, sillä kotimaalla ei ole tarjota minulle sitä, mitä keskellä pimeintä aikaa kaipaan. En ole koskaan pelännyt talven tuloa niin paljon kuin nyt, ahdistus on selvästi alkanut jo heinäkuussa. Tämän vuoden piti olla juuri se, kun panostamme omaan hyvinvointiimme ja otamme kunnon breikin joulukuussa.

Vaikka kaikki on ollut koko ajan epävarmaa, on yksi asia selvinnyt jo kesän aikana: emme ole menossa joulukuussa kuukaudeksi Floridaan. Finnair perui menolentomme ja matka olisi siirtynyt parilla viikolla eteenpäin, jos nyt ylipäätään Floridaan olisi siinä vaiheessa ollut mitään asiaa muutenkaan. Todennäköisesti matkamme olisi peruuntunut joka tapauksessa, mutta sentään olisin voinut syksyn ajan odottaa sitä.

Päätimme siis skipata koko loman, sillä halusimme nimenomaan Floridaan, ja vähän pidemmäksi aikaa, joten emme halua tilalle jotain korvaavaa. Ja sekin olisi niin arpapeliä, että rahojen sitominen johonkin todella epävarmaan tuntuu järjettömältä, onhan meillä nytkin vielä iso määrä rahaa lentoyhtiöllä ja Airbnb:llä.

Kolme matkaa, jotka haluan tehdä sitten kun se on mahdollista: kuukauden irtiotto Floridassa, parin viikon loma New Yorkissa ja sen lähialueilla, niin pitkä oleskelu Berliinissä kuin mahdollista. Sitten kun haluan nähdä uusia paikkoja, haluaisin käydä ainakin: Japanissa, Kanadassa ja Australiassa. 40-vuotissynttäreihini on muutama vuosi aikaa ja toivon, että maailma on silloin jo ihan erilaisessa tilanteessa ja voisin päättää itse miten haluan juhlia merkkipäivää. Kenties Tokiossa? Key Westissä? Rakkaassa New Yorkissa?

Millainen kesä teillä on ollut?

Pakkaamme parhaillaan laukkuja kohta alkavaa Suomi-lomaa varten. Perinteisen Kuopio-Helsinki-Tampere -yhdistelmän sijaan tällä kertaa haluamme nähdä ja tehdä vähän enemmän, onhan tämä reissu ainoa pitkään aikaan! Listalla on sen myötä minulle uusia paikkoja, kuten Porvoo ja Hanko, ehkä myös Fiskars. Ajattelimme myös vaihtaa Tampereen Turkuun. Tänä kesänä monella on tavoitteena ottaa kaikki irti Suomesta, ja hyvä niin, sillä ihania paikkoja varmasti riittää. Kotipuolen ykkössuosikkini on Hailuoto, jossa ehdimme käymään kesäkuun helteiden aikaan ja menemme toivon mukaan vielä heinäkuussa uudelleen.

Kävin ensimmäisen kerran Hailuodossa minun ja Antin ensimmäisenä yhteisenä juhannuksena. Ajoimme Marjaniemeen, ihailimme pieniä punaisia kalastajamökkejä ja värikkäitä paatteja, kävelimme rannalla ja lopuksi yritimme grillata kertakäyttögrillillä, joka oli unohtunut silloisen asuntoni edelliseltä vuokralaiselta kaapin päälle. Pitkän odottelun jälkeen saimme kylmiä, savuisia makkaroita.

Hailuoto oli rakkautta ensi silmäyksellä, lauttamatka ihan eri maailmaan: idyllistä maaseutua, suloinen kalastajakylä ja pehmeähiekkainen uimaranta, kuin ulkomailla konsanaan. Enkä edes sillä reissulla nähnyt pastellinsävyistä auringonlaskua, vaan vasta vuosia myöhemmin Bättre Folkista palatessa (upea!).

Kesäreissujen lisäksi olemme käyneet muutaman kerran lokakuisilla Siikamarkkinoilla. Syksyinen ranta ja satama, sekä paikallisia tuotteita pursuava ruokamarkkina ovat nekin aika tunnelmallinen yhdistelmä. Edes vesisade ei ole onnistunut pilaamaan näitä muistoja, vaikka yleensä olen yliherkkä sään suhteen.

Emme ole vielä koskaan yöpyneet Hailuodossa, sillä koti on kuitenkin vain noin puolentoista tunnin päässä, riippuen tietenkin lauttajonoista. Edellisellä päiväretkellä sain kuitenkin idean mökin vuokraamisesta, se olisi jotain ihan erilaista perheeni järvenrantamökkiin verrattuna (joka on maailman ihanin paikka kylläkin).

Kaikista hurjimmissa Hailuoto-haaveissani olen jopa rakentamassa omaa New England -tyylistä rantamökkiä, tuleehan Marjaniemestä aina mieleeni Montauk (joka on muuten uusintalistallani!). Mikä olisikaan sen hauskempaa, kuin perjantaisin hurauttaa lautalla saareen viettämään viikonloppua omaan rantahuvilaan. Tai muutaman (ja ehkä vielä muutaman) vuoden päästä siltaa pitkin. Tuleekohan se muuttamaan Hailuodon tunnelmaa? Lautta on välillä melkoinen pullonkaula, joten matkailu ainakin siinä mielessä helpottuu uuden siltahankkeen myötä.

Vaikka tämä ulkomaan matkasuunnitelmien jatkuva peruuntuminen on välillä vähän raskasta, on loma Suomessa myös ihan tervetullutta. Ja nyt kun asiaa ajattelen, niin päätimme jo viime kesänä, että emme matkusta kotimaata kauemmaksi (silti halusimme yhden Suomi-kesän jälkeen käydä katsastamassa Berliinin kesän, ja olisimme siellä parhaillaan, jos tilanne olisi toinen). Pitääköhän tässä pistää haaveet uusiksi, matkustamisen sijaan vapaa-ajan asunto?

Kuvat ovat kahdelta viimeiseltä kesältä ja rakastan niiden tunnelmaa. 

Lentomatkustamisen kallistuminen tulevaisuudessa, epävarmuus matkustusturvallisuudesta ja kotimaan matkailun mahdollinen nousu. Mikä on sallittua ja mikä ei. Milloin täältä pääsee jonnekin, ja jos niin minne. Ja jos matkustaminen on kiellettyä, niin lisääkö se matkakuumetta vai vähentää sitä?

Ei ole helppoa olla matkailua harrastava ihminen nykyajassa. Sitä vastoin tätä edeltävät ajat se on ollut lähes loputtoman helppoa ja myös halpaa. On ehditty reissaamaan vähän siellä ja täällä, sekä joissain paikoissa oikein urakalla, kuten Amerikassa. Varsinkin ennen lasta, mutta toisaalta: lapsi oli 2-vuotissynttäreihinsä mennessä ehtinyt käymään pelkästään Yhdysvalloissa jo kolmesti! Eli vaikka tahti on hieman hiljentynyt, niin se ei ole missään nimessä hiipunut. Sitä vastoin, päivissä mitattuna meillä oli (on edelleen) suunnitelmissa viettää entistä pidempi aika ulkomailla, mutta aiemmasta poiketen yhdessä paikassa asuen.

Omassa päässä matkustaminen oli siis ehtinyt muuttumaan jo ennen koronakriisiä, mutta ei suinkaan loppumaan, eikä ainakaan pysymään kotimaan rajojen sisällä. Isoja matkahaaveita uusien paikkojen suhteen ei juuri ollut (paitsi työmatka Tokioon, joka tässä rytinässä nyt sitten meni tietenkin peruuntumaan tai ainakin siirtymään reippaasti eteenpäin), ei hirveätä janoa kokea kaikkea mahdollisimman paljon. Sen sijaan toiveena oli asua kuukausi tai kaksi talviaikaan jossain valoisassa ja lämpimässä. Olisimme jopa voineet työskennellä etänä ainakin osan tuosta ajasta, mutta vielä alkuvuodesta monella työpaikalla (100 %) etätyöskentely saattoi kuulostaa sellaiselle asialle, että se on vähintäänkin hankalaa. Mutta ehkäpä se ei tulevaisuudessa ole, sillä onnistuuhan se tälläkin hetkellä, miksi ei ilman kriisiä?

Tällä hetkellä näyttää kuitenkin kovin epävarmalle jopa vuoden loppupuoliskolle sijoittuneet reissut. En yhtään uskonut, että näin voi käydä. Lähitulevaisuuden haaveena on Berliinin kesälomareissun sijaan lupa käydä syömässä ravintolassa tai elokuvissa. Mökkimatka reilun 300 kilometrin päähän saattaa olla kesän kohokohta, sillä tältä keväältä se armotta peruttiin.

Välillä iskee paniikki, että heti kun tulee pienikin tilaisuus, pitää lähteä vaikkapa New Yorkiin (no ei nyt ehkä tällä hetkellä just sinne), koska ei voi enää tietää onko sinne jatkossa a) mahdollista matkustaa, b) varaa matkustaa. Tämä ahdistaa erityisesti. Olen kyllä valmis matkustamaan harvemmin, sillä se oli suunnitelmissa muutenkin, mutta haluaisin, että langat olisivat omissa käsissä.

Toista oli vielä viime syksynä, kun pakkasin repun, ajoin Oulunsalon lentokentälle ja lensin Riikaan viettämään pidennettyä viikonloppua ihan itsekseni. Momcation, luin juuri Mondosta, että sille on nimikin, ja että se on tällä hetkellä yksi matkailutrendeistä. Valitsin hyvätasoisen hotellin, kävin uimassa ja höyrysaunoissa spa-osastolla ja söin aamupalaa kuohuviinin kera. Aina kun huvitti, piipahdin kaupungilla lorvimassa kahviloissa, ravintoloissa, museoissa, puistoissa. Otin kuvia vanhan kaupungin kauniista kaduista ja söin lounasta viinilasin kera rauhallisessa ja viihtyisässä ravintolassa. Oli ihanaa! Ja kotijoukoilla oli ollut myös kivaa viettää aikaa yhdessä ja isovanhempien kanssa. Win, win, win!

Tuon momcationin aikana minulle selvisi kaksi asiaa: sellaisille irtiotoille on ehdottomasti tilausta, ja siitä pitäisi tehdä jokavuotinen perinne. Toisaalta, vastaavan miniloman pystyisi viettämään myös kotimaassa, jopa omassa kotikaupungissa (paitsi että nautin myös siitä, että sain olla koko viikonlopun yksin, mikä ei varmasti onnistuisi omassa lähiympäristössä samalla tavalla törmäämättä tuttuihin).

Nyt, kun rankan syksyn (ja viime vuoden) jälkeen on ollut ah niin ihanan rentouttava Floridan-loma, sekä huomattavasti paremmin alkanut vuosi ylipäätään, eikä minulla ole yhtään univelkaa, olen toisaalta taas uuden tilanteen ääressä: pieni seikkailu houkuttaa enemmän kuin lepoloma. Tänä vuonna se tietenkin jää välistä, mutta sitten kun elämme taas normaalimpia aikoja, aion harkita momcationia vakavissani.

Olen muiden tavalla joutunut tyytymään kevään aikana pelkkään matkustamisesta haaveiluun. Aloitin puolivahingossa virtuaaliset matkakierrokset Instagram-tililläni, kun listasin extempore-vinkkejä New Yorkiin. Seuraavat kierrokset olivat Floridassa ja länsirannikolla, niitä ehdin jo vähän suunnittelemaankin. Kiitoksia kaikille mukana olleille ja stooreja kommentoineille! On ihan parasta, että voi jakaa intohimoaan muiden kanssa! Seuraavaksi ajattelin tehdä Aasia-kierroksen, jota toivottiin myös.

Kuten varmasti harmillisen monissa työpaikoissa tänä keväänä, myös meillä alkoi yt:t. Tosin niiden tarve ei lähtenyt koronasta, eikä tämä poikkeustilanne ole juurikaan haitannut esimerkiksi oman työni hoitamista. Tämä taitaa olla työurallani neljäs kerta, kun olen mukana yt:ssä. Vuonna 2014 määräaikaista työsopimustani ei voitu jatkaa, sillä meneillään oli yt-neuvottelut muiden kanssa (lasken tämän siis niin, että yt:t vaikutti minuun vaikken virallisesti kuulunut mukaan). Se oli minulle iso pettymys, sillä olin juuri päässyt alalle, joka kiinnosti minua kovasti ja pidin työstäni. Ainoa asia, mikä minua piristi, oli yllättäen tullut vapaa-aika toukokuussa, mikä mahdollisti äkkilähdön nappaamisen New Yorkiin. Vietimme ihanan loman ja palasin takaisin uutta tarmoa puhkuen, olinhan aloittanut keväällä opettajaopinnot ja elokuiset häät olivat sopiva projekti siihen rinnalle. Lopulta pääsin takaisin samaan työhön heti häiden jälkeen.

Mutta mikäs tänä vuonna neuvoksi kaikille niille, jotka joutuvat jättämään työnsä? Ei ole niin vaan mahdollista hypätä surullisena lentokoneeseen ja palata viikon päästä eri ihmisenä, koska New Yorkin kadut ovat tehneet tehtävänsä ja saaneet ymmärtämään sen, ettei maailma kaadu siihen, ettei tarvitse raahautua siihen tiettyyn työhuoneeseen tekemään töitä tiettyjen asioiden parissa, vaan jotain muuta (ehkä parempaa) tulee jossain vaiheessa vastaan. Miksi odottaminen on aina niin hankalaa? Sinällään koko työurani (vuodesta 2008 lähtien) on ollut täynnä epätietoisuutta, vaikka olenkin ollut tuona aikana vain kahdessa eri paikassa töissä ja valtaosan tuosta ajasta ylipäätään palkkatöissä. Olen tainnut edellisen kerran olla varsinaisessa työhaastattelussa vuonna 2009. Jotenkin asiat ovat vain lutviutuneet, ja siihen pitäisi luottaa. Kaikessa, myös poikkeustilanteessa.

Valitsin tämän postauksen kuviksi Antin filmikamerallaan ottamia Málagan ja New Yorkin -reissujen kuvia, eli viime keväältä, joka oli vielä ihan erilaista aikaa kuin tämä.

 

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen ainakin kuukausi sitten, eli siihen aikaan, kun olimme vielä onnellisen tietämättömiä tulevasta. Edellisen postaukseni otsikko, tiedän mitä teen tänä vuonna, kuulostaa tällä hetkellä ihan naurettavalle! Sanomattakin selvää, että en päässyt Tokioon. Harmittaako? Ihan vietävästi! Mutta sellaista se on, eikä nyt voi muuta kuin reissu kerrallaan odottaa, mikä tilanne. Seuraava jännityksen paikka on heinäkuussa. Sitä ennen voidaan vain virtuaalimatkailla, tällä kertaa Floridaan ja Kaliforniaan.

Kiitoksia kaikille Instassa ja täällä blogissa kommentoineille liittyen Floridan talvipakoomme! Samalla sain myös kyselyn kummasta pidän enemmän, Floridasta vai Kaliforniasta, ja koska tätä kysytään minulta aika ajoin, ajattelin kirjoittaa aiheesta ihan oman postauksenkin. Aihetta on käsitelty muissakin blogeissa, kuten Ullan. Valitettavasti (?) joudun olemaan kaikissa asioissa samoilla linjoilla, joten ehkä olisin voinut vain linkata Stilettikorkokantaan ja jättää oman postauksen kirjoittamatta, heh.

Äkkiseltään mietittynä olemme matkustaneet kummassakin paikassa kolme kertaa. Päällimmäinen fiilis on, että Kalifornian-reissuilla ollaan koettu ihan valtavasti, lähinnä tietenkin siitä syystä, että ne ovat sisältäneet isompia roadtripejä muihin osavalitoihin. Floridan-matkat ovat taas jääneet mieleen rennosta tunnelmasta ja levänneestä olosta, osittain siitä syystä, että joka päivä ei tarvitse paahtaa autolla satoja maileja tai istua siinä määrin ruuhkissa kuin Losissa. Kalifornian-matkoilla nähtävyydet ja kokemukset ovat olleet henkeäsalpaavia, kun taas Floridassa pienempiä ja sydäntä lämmittäviä.

Parasta Kaliforniassa: isot kaupungit, kuten San Francisco, Los Angeles ja San Diego. Joshua Treen kansallispuisto. Kalifornian upea rantatie. Palm Springsin yhdistelmä aavikon kuumuutta, vuoria ja palmuja. Yosemiten jylhät maisemat. Jättimäiset punapuut. Death Valleyn unenomainen tunnelma. Ja sitten kaikki se, mikä odottaa roadtrippiläisiä muissa osavalitoissa, kuten Grand Canyon, Antelope Canyon ja Monument Valley.

Parasta Floridassa: Meksikonlahdella auringonlaskussa hyppivät delfiinit. Naplesin viehättävä kaupunki. Länsipuolen puuterinpehmeät hiekkarannat ja simpukoiden kerääminen. Miami Beachin art deco -rakennukset ja leppoisa tunnelma, sekä mahdollisuus liikkua kävellen. Wynwoodin katutaideilotulitus. Häikäisevän turkoosi merivesi ja upeat auringonnousut ja -laskut. Evergladesin alligaattorit. Florida Keysin lukemattomat sillat. Key Westin trooppinen pikkukaupunki kaikkialla vapaana kulkevine kukkoineen.

Kumpiko on sinun suosikkisi?

Elettiin vasta häthätää tammikuun puoliväliä, kun meillä alkoi olla tämän vuoden reissukuviot selvillä. Sinällään ei ollut ihan hirveästi edes päätettävää, sillä tiedossa oli, että keväällä ei lähdetä mihinkään, eikä myöskään syksyllä. Ensin ajattelimme olla myös kesän kokonaan kotona, sillä silloin ei ole pakko matkustaa mihinkään, mikäli on edes kohtuullisen hyvät säät. Sitten muistimme, kuinka viime kesänä vannoimme menevämme vuoden päästä Berliiniin, joten asia oli sillä selvä ja varasimme asunnon Friedrichshainista. Vaikka olimme melko ajoissa, olimme siinä suhteessa myöhässä, että Airbnb-toivelistallani olevista asunnoista neljä parasta oli jo täysin varattuja lähes koko heinäkuun. Viidenneksi parhaan asunnon etsiminen meinasi tuottaa hieman tuskaa, mutta lopulta ratkaisimme asian niin, että menimme täysin sijainti  ja asunnon koko edellä.

Joulukuisen Floridan-reissun jälkeen olen elänyt poikkeuksellisen pitkässä huumassa. Se on vahvistanut tunnetta siitä, että tällä hetkellä emme halua varsinaisesti nähdä uusia paikkoja vaan viettää rauhassa aikaa vanhoissa tutuissa. Tähän liittyy myös kiinnostus asunnon vuokraamiseen sen sijaan, että viettäisi koko loman hotellissa. Paikallisen asukkaan kenkiin astuminen, edes lyhyeksi ja pintapuoliseksi ajaksi, on jotain mikä sopii meille erinomaisesti juuri nyt. Pidän edelleen hyvistä ja persoonallisista hotelleista, mutta lopulta niissä yöpyminen on melko raskasta pienen lapsen kanssa. Varsinkin sellaisen, jolle pitää keittää joka päivä kaurapuuroa ja riisiä, jotta elämä hymyilee.

Tällä hetkellä kiinnostaa myös talvipako. Tai kiinnosti jo paljon aikaisemminkin, mutta sitten palasin äitiysloman jälkeen töihin, juutuin takaisin oravanpyörään ja jätin kaiken haaveilun taka-alalle. Kahden viikon hidastempoinen loma Floridassa muistutti kuitenkin siitä, että elämä saisi olla muutakin kuin töiden täyttämää arkea ja yhteinen aika ilman velvollisuuksia tekee hyvää koko perheelle. Mietimme alun perin lähtevämme ensi talvena kahdeksi kuukaudeksi Málagaan, jota puolsi mm. edullinen asuminen ja eläminen, sekä pieni aikaero Suomeen, mikä olisi saattanut mahdollistaa osittaisen etätyön tekemisen ja näin ollen olisimme voineet viipyä hieman pidempään (ainakin, jos olisimme saaneet muut asiat järjestymään). Kävimme viime maaliskuussa viikon verran kokeilemassa Málagan vanhassa kaupungissa asumista ja viihdyimme loistavasti. Minulle seutu oli tietenkin tuttua, kun olin ihan oikeasti asunut kaupungissa reilu kymmenen vuotta sitten.

Mutta sitten tuli Florida. Ja se pehmeä lämpö. Ilmasto olikin se yksi syy, miksi käänsimme kelkkamme maanosan suhteen: halusimme, että aamuisinkin on niin lämmintä, että kävelylle voi lähteä shortseissa. Ajankohtana joulun seutu oli ainoa, mitä meidän oli työ- ja hoitokuviot huomioiden järkevää lähteä tavoittelemaan. Miinuksena edullisen Espanjan vaihtamisessa kalliiseen Yhdysvaltoihin oli tietenkin hintataso, ja oli heti selvää, että budjetti ei venyisi kahden kuukauden irtiottoon, oli sitten etätöitä tai ei. Lisäksi pääsimme sen verran irrottautumaan töistä viime joulukuussa, että ymmärsimme sen olevan erittäin tervetullutta tulevaisuudessakin. Näin ollen talvipaon kesto lyhentyi noin neljään viikkoon, jotka aiomme ainoastaan lomailla.

Kun päätös oli tehty eli tiesimme mitä ehdottomasti halusimme, olikin helpompi ottaa seuraava askel: asunto. Päädyimme lopulta vuokraamaan Airbnb:n kautta, sillä siitä tuntui olevan vähiten säätöä, ja osassa asunnoista sai kuukausialennuksen. Meidän budjetilla ja kriteereillä olevia asuntoja ei kuitenkaan tuntunut aluksi löytyvän sitten millään, joten jouduimme hieman karsimaan toiveitamme, mutta lopulta olimme todella tyytyväisiä Hallandale Beachin läheisyydestä löytyneeseen asuntoon.

Tiesimme haluavamme Floridaan, mutta vaikka Miami oli ykkösvaihtoehtomme, pohdimme myös Meksikonlahden puolta. Yksi ehdokas oli Tampa, joka vaikutti varsin kivalle pikkukaupungille lyhyen visiittimme aikana 2017, mutta satuin kurkkaamaan keskimääräisiä lämpötiloja joulukuussa ja huomasin merkittävän eron Miamiin, joten Tampa jäi siksi pois laskuista. Suosikkimme Naples kävi mielessä myös, mutta halusimme asua lähellä isomman kaupungin sykettä. Hallandale Beach Miamin ja Hollywoodin välissä on meille sijaintina varmasti täydellinen, sillä alue vaikuttaa rauhalliselta, mutta lyhyen automatkan päässä on valtavan paljon tekemistä. Yksi kriteereistämme oli kuitenkin se, ettei ihan joka paikkaan tarvitse autoilla. Nyt meillä on kävelymatkan päässä sekä Publix ja pari muuta ruokakauppaa että joitakin ravintoloita, sekä ranta. Bonuksena vielä taloyhtiön uima-allas, joka ei ollut millään muotoa listalla, mutta varmaan ilahduttaa siinä vaiheessa lähes 3-vuotiasta lastamme.

Ja onko nyt sellainen olo, että en jaksaisi odottaa? Aluksi kyllä, mutta toisaalta tämä kaikki myös rauhoittaa minua nauttimaan hetkestä ja arjesta. Aivoista vapautuu kummasti kapasiteettia, kun ei tarvitse miettiä matkustamista. Toisaalta, heti kun tämän vuoden suunnitelmat oli selvillä ja lukkoon lyötyjä, huomasin jo ajattelevani seuraavaa vuotta. New York jää nimittäin tänä vuonna väliin, joten sen vuoro on ehdottomasti ensi vuonna. Ja jos mahdollista, haluaisimme mennä sinnekin vähän tavallista viikkoa pidemmäksi ajaksi. Kaiken kaikkiaan pitkät lomat kiinnostavat nyt kaikkein eniten, uuden näkeminen ja kokeminen ei niinkään. Tosin tähänkin on yksi erityinen poikkeus, sillä pääsen suureksi onnekseni tässä keväällä työmatkalle Tokioon (tai no katsotaanhan miten tuo koronavirus vaikuttaa matkustamiseen). En ole koskaan käynyt Japanissa, joten odotan tätä reissua harvinaisen jännittyneenä ja innostuneena: kukkiiko kirsikkapuut juuri silloin, onko kaupunki kaikkea sitä mitä olen kuvitellut, vai aiheuttaako haaveilun kohteeni pettymyksen, kun odotukset ovat niin korkealla. Tällä hetkellä tietenkin suurin toiveeni on, että päästään ylipäätään lähtemään.

Ensi viikko on hiihtoloma, jonka vietämme kotona, eikä se ahdista yhtään. Tällainen kahden vuosittaisen ulkomaanmatkan tahti on meille lapsiperheenä varmasti aika sopiva, sillä on se reissaaminen kuitenkin sen verran työlästä, että ihan joka lomalla ei viitsi lähteä pois kotoa. Ja kuten aiemmin totesin, meitä on alkanut entistä enemmän kiinnostaa edes jonkin verran aiempaa pidemmät reissut sen sijaan, että tekisimme useamman pikapyrähdyksen. Lapsen kanssa matkustaessa tehdään kuitenkin paikan päällä melko arkisia asioita ja tahti on hitaampi kuin ennen.

Mites siellä ruudun toisella puolella, joko kuluvan vuoden matkasuunnitelmat on selvillä?

Melkein kaksi kokonaista viikkoa Floridassa joulukuussa, sisältäen sen verran joulupyhiä, ettei kotona tarvitse alkaa hössöttämään enää paluun jälkeen. Uhmaikäinen lapsi viimeistä kertaa infanttina sylissä matkustaen yli 10 tunnin lennon. Kaksi Suomen talveen, arkeen ja flunssaputkeen väsynyttä vanhempaa, joille marraskuun loputon pimeys on alkanut olla vuosi vuodelta vaikeampaa.

Loman alkupuoli helli meitä kaikin puolin: lentokone oli täynnä muita pieniä lapsia ja matka meni oikein mukavasti, vaikka unet jäivät melko vähäisiksi ja lento oli loputtoman pitkä. Nukuimme ensimmäisen yön lentokentän läheisessä motellissa ja parin tunnin lepäämisen jälkeen istuimme aamiaishuoneessa katsellen tuttuun tapaan paikallisuutisia ja paistellen vohveleita. Ajoimme Airbnb-asunnollemme Hollywoodiin ja pienen jännitysmomentin (autoa parkkeeratessa joku mies käveli autollemme ja aukaisi yhtäkkiä lapsen puoleisen oven, poistuen sitten mitään sanomatta takaisin erään talon pihaan) jälkeen pääsimme purkamaan tavarat ja käymään jääkaapintäydennysreissun Publixilla. Emme jaksaneet tehdä oikein mitään, joten ajoimme Aventura Mallille ja löysimme iloksemme suuren kattoterassin, jossa lapsi pääsi juoksentelemaan ja leikkimään.

Ensimmäisenä Hollywood-aamuna heräsimme toki jo luonnottoman aikaisin, mutta sen myötä ehdimme läheiselle rannalle jo auringonnousun aikaan. 21 asteen lämpö ennen kello seitsemää oli niin yllättävää pitkän tauon jälkeen, että pukeuduimme ihan liian lämpimästi. Vaaleanpunainen taivaanranta ja uneliaan rauhallinen ranta on ihan voittamaton yhdistelmä, mutta kun siihen lisätään vielä lempeä sää, olen ihan myyty. Voiko elämä olla tällaista? Lomalla ainakin voi.

Vietimme Miamin seudulla ennätyksellisen pitkän ajan: kuusi yötä, eli melkein viikon. Vietimme ranta(aamu)päivän Miami Beachilla, kiertelimme kolmessa vuodessa jonkin verran muuttunutta Wynwoodia ja ihailimme Ocean Driven valaistusta ilta-aikaan. Hollywoodissa kävimme viikonlopun farmers marketissa syömässä supermureaa Wholly Cow BBQ briskettiä, leikimme tuulisella ja aallokkoisella rannalla ja nautimme läheisestä Young Circlen ArtsParkista, jossa oli kiva leikkipuisto ja aina maanantaisin ruokatori.

Lähes viikon kestäneen lomailun jälkeen jouduimme haikein mielin pakkaamaan laukkumme ja hyvästelemään Hollywoodin pastellinvärisen kotimme. Lähdimme ajamaan etelään, ja heti aluksi pysähdyimme Moonlight-elokuvasta tuttuun Jimmy’s Eastside Dineriin, jossa oli tunnelman lisäksi myös hyvä diner-aamupala.

Ajoimme Miamin alueelta pois pilvisessä säässä, mutta odottavin mielin, sillä määränpäänä oli Key West, jonka oli tällä reissulla määrä olla ihan täydellinen. Edellisillä kerroilla itse kaupunki oli toki ollut mitä ihanin, mutta pientä harmia olivat kuitenkin aiheuttaneet 1) kiire (meno-paluumatka kestää autolla noin 8 tuntia, joten itse kaupungille jää päiväretkellä melko vähän aikaa) 2) autolla ajaminen kapeilla teillä etsien vähintään tunnin ajan parkkipaikkaa, jolloin kohta 1 korostuu entisestään. Lisäksi edellisellä kerralla maaliskuussa sää oli ollut vähän harmaa ja epävakaa, vaikka perille päästyämme aurinko paistoikin melkein koko ajan.

Tällä kertaa stressikohdat 1-2 oli minimoitu: varasimme kaksi yötä vanhassa keskustassa sijaitsevasta perinteisestä majatalosta (Chelsea House), jossa oli myös lisämaksullinen parkkipaikka. Näin voisimme jättää auton parkkiin ja liikkua kävellen, ja aikaa olisi yksi kokonainen päivä aamusta iltaan ja vielä vähän päälle. Itse hotelli oli valittu lukuisista vaihtoehdoista myös sillä perusteella, että siinä oli kaunis puutarha ja allasalue.

Matka Key Westiin oli pilvinen, ja lopuksi niin harmaa, ettei edes turkoosi meri päässyt esille siltoja ajaessa. Pieni pysähdys kaupungin laidalla antoi pientä esimakua tulevasta säästä, sillä tuuli oli lähes myrskyisä ja ensimmäiset pisarat matkalla maahan. Varsinainen shokki koettiin kuitenkin ajaessa navigaattorin ohjeistamaan paikkaan, sillä hotellin tilalla näytti olevan rakennustyömaa, jonne oli luonnollisestikin pääsy kielletty. Ajoimme läheiseen kahden auton mentävään pihaan, jossa yllättäen oli Chelsea Hotel -kyltti. Lähdin selvittelemään asiaa raksalle, mutta löysin vain suljetun respan ja meksikolaisia rakennustyöntekijöitä, jotka eivät osanneet englantia eivätkä olleet kiinnostuneet kuulemaan minun espanjantaitojani. Paikalle kiikutettiin kuitenkin englantia puhuva mies, joka sanoi kyseisen paikan olevan Chelsea-hotelli, mutta että sen toinen osa sijaitsee tien toisella puolella, eli juuri siellä, missä automme oli parkissa.

Lähdin siis kiertelemään pientä puurakennusta tien toisella puolella, mutta missään ei ollut vastaanottoa tai yhtään ketään elävää olentoa. Tässä vaiheessa oli pakko etsiä varauspaperit esille ja soittaa niissä olevaan numeroon, jossa vastasi Lighthouse Court Inn:n respa. Selitin asiani ja sain ohjeet tulla puolen kilometrin päässä sijaitsevalle Lighthouse-hotellille, josta sitten lopulta saimme avaimet ja maksoimme parkin kahdelle yölle. Ajoimme takaisin alkuperäiseen paikkaan ja tällä kertaa meitä oli vastassa hotellin työntekijä, joka vei meidät huoneelle ja esitteli sen huolella. Itse huone oli ihana, vasta remontoitu ja samalla hotellin vanhoja rakenteita oli kaivettu esiin ja jätetty näkyville. Vauvasänky oli sijoitettu kylppäriin, joka oli niin iso, että sinne mahtui lisäksi kaksi isoa matkalaukkua, eikä tehnyt edes tiukkaa avata ne ja käydä suihkussa. Aamupalakin meille muutamille oli tarjolla pienellä uima-altaalla, jota ei oltu ihan lähipäivinä siivottu, mutta jossa ei sään takia olisi voinut edes kuvitella uivansa. Alkuharmituksen jälkeen otimme rattaat ja lähdimme kävelemään Duval Streetille, eikä sää ollut pientä koleutta lukuunottamatta yhtään hassumpi.

Seuraavana aamuna lähdimme etsimään lapselle leikkipuistoa, sillä edellisen päivän monen tunnin autossa istuminen oli tehnyt tehtävänsä. Ensimmäinen ja lähin vaihtoehto osoittautui melko surkeaksi, sillä paikalla oli vain rähjäiset keinut. Seuraava oli keskustan laidalla, ja se olikin melkoinen hitti, vaikka käsitti vain yhden liukumäkiä sisältävän kiipeilytelineen (ja yhden kanan). Harmi, että yön aikana oli satanut, ja koko homma oli ihan märkä. Se ei tietenkään estänyt innostunutta taaperoa leikkimästä sydämensä kyllyydestä, ja koska lämmintä oli kuitenkin parisenkymmentä, päätimme antaa hänen kastella vaatteensa. Sinällään sillä ei ollut edes merkitystä, sillä pian alkoi satamaan sen verran kovasti, että olimme kaikki ihan märkiä päästessämme takaisin majapaikalle. Vaatteiden kuivuminen kesti lopulta monta päivää. Loppuaika ei sujunut juurikaan sen paremmin, mutta jossakin vaiheessa sateeseen tuli sellainen aukko, että ehdimme hieman kävellä ulkona, ”jahdata” kukkoja ja syödä tutussa Old Town Mexican Cafessa, jossa on ihan superhyvä key lime pie.

Key Westin kaksi yötä eivät tulleet mitenkään halvaksi, joten vaikka kaikkialla muuallakin oli tuohon aikaan yhtä huono sää, jäi asia hieman kaivelemaan. Mieli kuitenkin piristyi, kun lähtö läheni ja nappasimme majatalomme ihanalla terassilla kuvia, joista harmitus ei näy edes lähietäisyydeltä. Mietin jopa autossa istuessani, että pitäisikö Key Westille antaa joskus vielä neljäs mahdollisuus, onhan se kuitenkin niin idyllinen paikka enkä vielä tälläkään reissulla ehtinyt etsiä sitä täydellisen ihanaa katua, joita kaupunki on varmasti täynnä. Ja lisäksi olisin halunnut syödä kalatacoja ulkona palmujen katveessa. Ensi kerralla sitten, jos sellainen tulee.

Kolmas kohteemme oli Naples, josta olimme varanneet Airbnb-asunnon kaupungin laitamilta, melkein kuin maaseudulta. Kolmen yön kotimme oli ihanan tilava, sänky valtava ja kaikkea ympäröi trooppinen puutarha. Naapureina meillä oli kolme kalifornialaista eläkeläistä sekä asunnon omistajat, joita emme varsinaisesti nähneet kertaakaan.

Ehdimme ensimmäisenä iltana katsomaan auringonlaskua Lowdermilk Beachille ja saimme heti muistutuksen siitä, miksi Naples on niin ihana: pehmeä, valkea puuterihiekka, kaunis auringonlasku ja kaksi delfiiniä! Päätimme, että tulemme samalle rannalle seuraavana päivänä ja niin teimmekin. Ehdimme viettää puolipilvistä rantapäivää parisen tuntia ennen kuin pieni sade yllätti. Illalla menimme Naples Pierille ja näimme jo kolmatta kertaa delfiinejä vuorokauden sisällä, sekä tietenkin kalastavia pelikaaneja, jotka ovat aina yhtä hauskoja seurattavia. Kun tähän lisätään 5th Avenuen jouluvalaistus, joka on varmasti yksi kauneimmista koskaan, alkoi lomafiilis olla taas korkealla.

Seuraavan päivän sää oli kuitenkin yhtä surkea esitys kuin aiemmin Key Westissä, sillä koko seudulle oli luvassa lähes tauotonta sadetta. Paino sanalla lähes, sillä siihen tuli parin tunnin aukko, jota pääsimme hyödyntämään ja ajoimme Sanibelin saarelle keräämään simpukoita. Ja voi, miten hienoja löysimmekään! Tai ok, paikalla oli ammattimaisempia simpukoiden kerääjiä, jotka lahjoittivat lapsellemme erittäin kauniin yksilön. Pohdimme loman aikana paljonkin amerikkalaisten ja suomalaisten eroja esimerkiksi toisten huomioimisessa, ja tämä pieni ele ilahdutti kyllä suunnattomasti sekä äitiä että tytärtä.

Naplesin (liian) lyhyen osuuden jälkeen jouduimme jälleen pakkaamaan laukkumme ja ajoimme Evergladesin läpi Miamiin. Pysähdyimme matkalla kerran ja onnistuimme heti bongaamaan pari isoa alligaattoria. Kiitos varmaan sateiden!

Miamissa pistäydyimme syömässä kantapaikastamme poiketen El Mago de las Fritasissa ja siitä tuli uusi suosikkimme. Kyllä jokaisen Miamin-loman pitää yksi frita sisältää! Poikkesimme myös usean vuoden tauon jälkeen Little Havanassa ja todistimme lähiseudulla myös pankkiryöstöä, tai oikeastaan sen jälkeistä aikaa, kun poliisit saapuivat sankoin joukoin paikalle ja vartijat osoittelivat mihin suuntaan ryöstäjä oli paennut. Ihan kuin elokuvassa, mutta sitähän Amerikka monesti on.

Viimeinen yö Miamissa vietettiin astetta hulppeammin Kimpton Epic -hotellissa, jonka allasalueelta on upeat näkymät downtowniin. Oma huoneemme sijaitsi 26. kerroksessa, joten sieltä oli vieläkin paremmat näkymät jossain mielessä, tai ainakin siellä kelpasi istuskella viinilasin kanssa ihaillen kaupungin valoja. Vaikka olikin viimeinen loma-aamu ja rytmi kääntynyt itsellänikin enemmän iltapainotteiseksi, päätin herätä aikaisin ja mennä katsomaan auringonnousua altaalle. Aurinko nousikin oikein kauniisti, mutta olin seitsemän aikaan jo hieman myöhässä ja valo oli ehtinyt valtaamaan maiseman. Lähdin pian heittämään pienen lenkin lähipuistoon ja hakemaan samalla meille aamupalaa. Ihan kelvollinen tapa viettää jouluaaton aamua!

Aamupäivästä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja menimme vielä polskimaan lämmitettyyn altaaseen (muutoin tuohon aikaan oli vielä hieman viileää). Suunnittelimme käyvämme vielä Key Biscaynella ennen lentokentän suunnalle siirtymistä, mutta koska emme olleet osanneet odottaa valet-parkin nipistävän meiltä melkein kokonaista tuntia, päätimmekin mennä vielä kerran South Beachille leikkimään Lummus Parkiin. Perille päästyämme muistimme taas, että on jouluaatto, sillä autoa ei meinannut saada yhtään mihinkään parkkiin. Lopulta onnistuimme ja vietimme vielä yhden aurinkoisen tunnin ennen paluulentoa. Jäipähän ainakin valoisa olo päälle!

Mitäpä sitten ajattelin lentokoneessa? Ainakin sitä, että olen käynyt Floridassa kolmesti ja joka ikinen kerta on jäänyt harmittamaan, että aikaa oli niin vähän. Ja myös sitä, että tuossa ympäristössä jopa minäkin osaan ottaa rennosti, vaikka se on ollut muuten välillä hankalaa. Voin paljon paremmin valoisassa ja aurinkoisessa, sopivan kosteassa säässä. 12 päivää Floridassa on jo varsin hyvä lääke keskitalvella, mutta missä vaiheessa sen vaikutus lakkaa? Entä miltä tuntuisi viettää vaikka kokonainen kuukausi Miamin seudulla asuen? Talvesta nyt puhumattakaan. Ylipäätään muistin taas, että vuosiloma on paljon arvokkaampaa talvella kuin kesällä. Miksi se sitten painottuu aina kesään? Talvella 2016-17 teimme tästä poikkeuksen ja voin heti paremmin. Pitäisiköhän ensi vuonna kokeilla samaa?

Palataanpa siihen aikaiseen aamuun Hollywood Beachilla. Siihen missä oli rauhallinen ranta, vaaleanpunainen auringonnousu ja yli 20 astetta lämmintä aamutuimaan. Olen kokenut samanlaisen hetken aiemminkin, sekin oli Floridassa, mutta Daytona Beachilla. Stressaan välillä siitä, etten oikein tiedä mistä haaveilen tai mitä tavoittelen. Toiset unelmoivat maailmanympärimatkasta, maratonjuoksusta tai vaikka omasta yrityksestä. Minä olen halunnut nähdä maailmaa, mutta tällä hetkellä eniten ei kiinnosta kaikki vaan muutama valikoitu maa, jossa en ole vielä käynyt. Sitäkin enemmän minua on kiinnostanut jo jonkin aikaa lyhyen pätkän asuminen ulkomailla. Ei siis työskentely tai opiskelu ulkomailla, niitä olen jo kokeillut molempia, mutta esimerkiksi yhdistetty loma+etätyö. Tai miksi ei vaikka hoitovapaa.

Kävimme viime keväänä haistelemassa tuulia Málagassa, joka on vanha kotikaupunkini vaihto-opiskelun myötä. Kyllä siellä talvehtisi, olemme haaveilleet siitä jo kyseisestä reissusta lähtien. Ongelma vain on se, että Floridan sää ihastuttaa enemmän: talven 20-27 on juuri passeli meille! Ja unelmani, tajusin sen rannalla, on nimenomaan kävellä juuri sellaisissa olosuhteissa aamulenkkiä. Asua rannan tuntumassa ja haistella meri-ilmaa parvekkeelta. Temmeltää lapsen kanssa hiekassa ja meressä, vaikka tähän mennessä olemme käyneet Antin kanssa rannalla melkein vain kääntymässä. Lapsi on selvä kesäihminen, vaikka onkin syntynyt keskelle pimeintä talvea. Hän oli ihan elementissään Floridassa, ja niin olimme mekin.

 

Tämä syksy on kyllä vienyt mehut ja puristanut viimeisetkin energiat meistä, joten aikapäiviä sitten varattu Floridan-valohoito ei voisi tulla enää parempaan aikaan. Olimme koko kesän lähinnä kotosalla ja syksyllä teimme vain yhden lähimatkan Iso-Syötteelle vasta-avattuun Kide hotelliin (siinä mielessä vain hotelliin, että sää oli melko huono ja ulkoilut jäi sitten yhden yön matkalla väliin), joten on suorastaan jännää lähteä pitkästä aikaa perhelomalle. Tämä on muuten jo lapsen kolmas matka Yhdysvaltoihin, ja samalla viimeinen lentomatka sylilapsena; 2-vuotissynttärit ovat jo ihan kulman takana!

Onneksi Florida on tuttu paikka, eikä 12 yön mittaisella reissulla tarvitse suorittaa mitään. Tällä hetkellä haaveilemme siitä, että pääsemme perille ja majoittaudumme matalaan majaamme Hollywoodissa, käymme Publixissa täyttämässä jääkaappia ja sitten teemme fiilispohjalta mitä mieleen tulee. Ehkä menemme taas aamupalapiknikille rannalle, vetelehdimme Wynwoodissa ja syömme fritoja paikoissa, joissa ei puhuta englantia.

Key Westin osuus tulee tällä kertaa sisältämään yöpymisen keskustassa, ihan jopa kahden yön verran. Aikaisemmilla reissuilla olemme ajaneet yöksi takaisin Miamiin tai majoittuneet edullisemmalla Key Marathonilla. Tällä kertaa halusimme välttää parkkipaikan etsinnän Key Westissä ja toisaalta nähdä paikan illalla, joten yöksi jääminen oli helpoin vaihtoehto.

Naples jäi edelliseltä reissulta mieleen dramaattisen auringonlaskun ja laiturin vieressä uiskennelleen delfiinin johdosta, joten kun mietimme kolmatta majoittumista Floridassa päädyimme katseleman Airbnb-tarjontaa kyseiseltä alueelta. Kovin montaa meidän budjetille sopivaa, tietyt kriteerit täyttävää asuntoja ei loppupeleissä ollut enää tarjolla, mutta ainakin valintamme on muusta reissumajoituksesta poikkeava: kuvauksen mukaan maaseudun rauhassa sijaitseva asunto, jossa on vehreä puutarha ja patio, jonka ympäristössä on erityisen paljon perhosia. Lähimmät palvelut on mailin päässä ja Clam Pass Beachille on noin 10 kilometrin matka. Luin juuri, että asunto on varustettu biitsi-setillä, johon kuuluu kaksi tuolia, varjo ja kylmälaukku. Perinteistä jenkkimeininkiä siis, pakko ehkä testata ja tehdä oikein kunnon retki rannalle. Sanibel Island on vain noin tunnin matkan päässä, joten sielläkin voisi poiketa.

Suurin toiveeni on, että saamme niin paljon energiaa valosta ja turkoosista merestä, että jaksamme kevääseen saakka pohjoisen kaamosta. Talvikuukaudet Suomessa ovat näköjään vuosi vuodelta hankalampia, eikä perheen pieninkään nauti – tai ainakaan ole vielä tähän mennessä nauttinut – talvesta sitten yhtään. Tämän matkan tarkoituksena on katkaista talvi pimeimpänä aikana, mutta nähtäväksi jää, onko se riittävästi. Jos ei, niin ensi vuonna on keksittävä joku parempi ratkaisu.